Morjesta arvoisa juhlaväki ja vuoden 2035 ylioppilaat!
Tänään juhlitaan teidän valmistumistanne, ja minä itsekin olen tämän vuoden ylioppilas. Kun olemme valmistumassa, on hyvä palata muistelemaan sitä, mistä kaikki alkoi.
Aluksi jännitti tosi kovasti, sillä minusta tuntui, että en tiennyt oikein mitään. Mutta asioista kerrottiin niin hyvin, että kaikki lähtikin hyvin liikkeellä. Näin jälkeenpäin muistelen lukiovuosiani lämmöllä.
Muistan kun astuin ensimmäisenä koulupäivänä uuden lukioni ovista sisään. Kaikki oli niin uutta. Se oli askel tuntemattomaan. Onneksi minulla oli halu oppia ja olla osa tulevaisuutta. Lukio tuntui vilahtavan silmissä. Nyt me olemme tehneet ylioppilaskokeet ja tänään meidän kova työmme palkitaan. Hyvä me.
Olemme kasvaneet ja oppineet paljon lukion aikana. Opimme yhteistyötaitoja, joiden avulla osaamme selviytyä tulevaisuudessa. Lisäksi saimme työkaluja elämänhallintaan, muun muassa verojen maksamiseen.
Osaamme arvostaa erilaisuutta ja kunnioittaa ihmisiä ympärillämme. Astumme maailmaan sivistyneinä kansalaisina. Lukiomme tarjosi meille tukea tarvittaessa, laadukasta opetusta sekä turvallisen yhteisön.

Lukio tarjosi myös lepoa opiskeluiden ohella, vaikka töitä pitikin tehdä. Saimme myös turvan opiskeluun keskittymiseen ilman huolta toimeentulosta.
Vaikka päivät saattoivatkin venyä pitkiksi, tasapaino pysyi ja voimaantunut olo kantoi läpi lukemisen ja lukion eri vaiheet, joita muistelemme lämmöllä. Muistan elävästi kaikki yhteiset hauskat muistomme. Kuten kun harjoittelimme vanhojen tansseja ja odotimme sitä päivää kuin kuuta nousevaa. Samalla innolla odotimme penkkareita sekä abirisselle pääsyä. Sitten ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset ja penkkarit.
Tietysti meillä on ollut myös vastoinkäymisiä matkassamme. Olemme kaikki pelänneet sitä pahinta, i:tä. Ja sitä, ettemme saa kaikkia opintopisteitä täyteen. Kuitenkin vapaus, joka meille ensimmäisenä koulupäivänä suotiin, on tehnyt meistä oma-aloitteisia ja itsenäisiä tulevaisuudentoimijoita ja -ajattelijoita.
Kiitokset kaikille kanssakulkijoille tällä kivisellä sekä palkitsevalla matkalla. Erityiskiitokset opettajille, jotka tarjosivat tukeaan sekä kannustivat meitä. Rakkaat huoltajamme, jäämme teille velkaa siitä, että olette jaksaneet meitä lukiostressin keskellä.
Tuntuu kuin eiliseltä, kun aloitimme lukiouramme, mutta vuodet ovat vierineet nopeasti yhdessä teidän kanssanne. Nyt on aika katsoa tulevaisuuteen, mutta ennen sitä juhlitaan tätä suurta saavutustamme. Onnea vielä kaikille, toivottavasti robotit eivät vie töitämme!
Puheen ovat laatineet yhdessä joukko Kallaveden lukion, Kuopion klassillisen lukion, Kuopion taidelukio Lumitin ja Siilinjärven lukion opiskelijoita laatutörmäytystyöpajassa.