Marraskuun postauksessa kerrotaan hankkeen ajankohtaisista aiheista ja syksyn toiminnoista. Meijän lukio -hankkeessa on tapahtunut henkilöstömuutoksia, sillä Piia on siirtynyt nopoksi ja hyvinvointivalmentaja Teemu on aloittanut hankkeessa. Uutena avauksena opettajien hyvinvointitoiminnot ovat käynnistyneet. Lisäksi olemme saaneet asiantuntijoita vierailemaan lukioissa ja tuomaan uusia näkökulmia mm. opiskeluun ja hyvinvointiin. Hankkeessa kartoitetaan myös huoltajien ja läheisten ajatuksia – kyselypohja lähetetään erikseen koulujen hyödynnettäväksi! Lisäksi kerrotaan, miten hankkeesta ja sen etenemisestä viestitään.

Teemu aloittanut hyvinvointivalmentajana ja Piia siirtynyt nopoksi

Hanketiimiin kokoonpanossa on tapahtunut syksyn aikana muutosta. Alueella 2 (Kuopion Klassillinen lukio, Kallaveden lukio, Siilinjärven lukio, Nilsiän ja Juankosken lukiot) hyvinvointivalmentaja Piia on siirtynyt nivelvaiheen opinto-ohjaajaksi. Uusi hyvinvointivalmentaja Teemu on hypännyt mukaan marraskuun lopussa, ohessa Teemun esittäytyminen:

Hei sinulle,

Pääsin aloittamaan hankkeessa marraskuun 24. päivänä vuonna 2025. Tulen työskentelemään hyvinvointivalmentajana viidellä lukiolla. Moi Juankoski, Nilsiä, Siilinjärvi, Kallavesi ja Kuopion klassikka. Hyvinvointivalmentajan tehtävä kuulosti oivalta mahdollisuudelta oman ammatillisen kehittymisen kannalta.

Olen tehnyt vuodesta 2021 alkaen koulunuorisotyöntekijän tehtävää Kuopion nuorisopalveluilla ja toimipisteenäni on ollut Minna Canthin koulu Kuopion Niiralassa. Tuntuu hyvin luontevalta nyt päästä tutustumaan nuorten poluissakin seuraavaksi tulevaan toiseen asteeseen. Koulumaailman perusrakenteet ovat osittain samoja kuin peruskoulussa, mutta nuoret ovat kehitysvaiheeltaan eritilanteessa sekä toisen asteen oppilaitokset ympäristöinä erottuvat peruskoulusta. Tai näin minä luulen – tästä pääsen siis ottamaan selvää.


Hyvinvointivalmentajana pyrin hyödyntämään omaa osaamistani koulunarjesta. Pyrin huomioimaan koulun näkökulmaa ja suuntaamaan tukea koulujen yhteisölliseen opiskelijahuoltotyöhön niin, että hankkeen aikana tehdyt hienot toiminnat ja luodut käytänteet olisivat myös jatkossa toteutettavissa osana oppilaitosten lukuvuotta. Toivon kohtaavani paljon nuoria ja kuulemaan heidän kokemuksiaan lukioista päivittäisenä opiskelu- ja arjenympäristönä. Haluan muistuttaa tässä myös itseäni siitä, että pyrin mahdollistamaan tasavertaisen mahdollisuuden osallistumiseen kaikille nuorille. Monesti osallisuuteen vaaditaan yksilön aktiivisuutta, joka ominaisuutena toisille on luontevampaa. Yhteisö muodostuu kaikista sen yksilöistä, niin muistetaanhan kuulla ja huomioida koko yhteisöä.

 Odotan innolla mitä tulevat kuukaudet tuovat mukanaan. Odotan innolla uuden oppimista. Odotan innolla nuorten kohtaamisia, ja hei kaikki tutut – täältä tullaan! Odotan innolla työskentelyä uusien työkavereiden parissa – vaikuttavat tosi mukavilta! Odotan innolla sitä, kun pääsen aistimaan oppilaitosten ilmapiiriä. Odotan innolla sitä päivää, kun työni hankkeessa päättyy – silloin minulle on kertynyt rutkasti uusia kokemuksia, joita pääsen peilaamaan ja hyödyntämään tulevaisuudessa.

Nähdään ja kuullaan,
Teemu Knuutinen, hyvinvointivalmentaja (alue 2), teemu.knuutinen@kuopio.fi, 044 718 4990

Opettajien hyvinvointitoiminnot

Opettajien hyvinvointi on huomioitu heti syksyn alusta toiminnallisilla veso-päivien osuuksilla ja hyvinvointi-iltapäivillä. Savonlinnan Lyseon työvuosi aloitettiin vesoilemalla Kruunupuistossa Punkaharjulla, jonne Meijän lukio -hanke oli järjestänyt ohjelmaksi riippumattorentoutusta sekä Metsämieli -kävelyn. Metsämieli -kävelyn henkilökunnalle järjestivät Meijän lukio -hankkeen Metsämieli-ohjaajakoulutuksen saaneet Piia ja Sanna -valmentajat. Henkilökunnan palaute päivästä oli hyvää, sillä he olivat tyytyväisiä siihen, miten ensimmäinen työpäivä saatiin aloittaa rauhallisella ohjelmalla, joka oli sopivaa kaikille ilman kilpailua tai suorittamista.

Lumitin opetushenkilökunta pääsi hyvinvointiretkelle Tahkolle syyskuun alkupuolella. Päivän retkiohjelma oli aktiviteettipainotteinen ja ohjelmassa olikin melontaa, maastopyöräilyä ja kävelyä. Retki huipentui Tahkon yläasemalta lähtevään Zipline-vaijeriliukuun, johon kaikki halukkaat saivat osallistua. Osallistujien mukaan Ziplinen jälkitunnelmat olivat kuulemma rentoutuneet ja hyvät. Tällainen aktiviteetteja ja yhdessäoloa sisältänyt iltapäivä koettiin hyvin opetushenkilökunnan hyvinvointia ja jaksamista tukevaksi toiminnoksi.

Opettajien hyvinvointia on tuettu myös esimerkiksi yhteisiä saunailtoja ja retkiä järjestämällä. Loppuvuodelle on suunnitteilla vielä monenlaista yhdessä tekemistä esim. lasersodan, maalaustyöpajojen, yhteisen ruuanlaittamisen, kulttuuririentojen ja liikunnan muodossa.

Konstaapeli-Danielin lukiovierailut

Lokakuussa Savonlinnan Lyseolle ja Joroisen lukiolle saatiin ”Ylpeästi erilainen” -Daniel Kalejaiye. Hän on monelle tuttu Konstaapeli-Danielina, mutta tunnetaan myös somevaikuttajana, kirjailijana sekä osa muistaa hänet jopa Ylen Summeri -ohjelmasta. Danielilla oli lukiolaisille tärkeää viestiä olla ylpeästi erilainen, huolehtia omasta mielenterveydestään sekä uskaltaa kokeilla erilaisia töitä ja uravaihtoehtoja.

Danielin iloinen, omakohtainen ja heittäytyvä kerronta antoi varmasti monelle nuorelle ajattelemisen aihetta, sillä jos tummaihoinen, omien sanojensa mukaisesti, lukivaikeuksista kärsivä Daniel päätyi kaikkien epäilyksistä huolimatta poliisiksi ja kirjailijaksi, niin mihin me voimmekaan kaikki päätyä, jollemme anna muiden tai omien uskomusten sitä rajoittaa?

Huoltajien / Läheisten kysely

Hanketiimi on koostanut hankelukioiden hyödynnettäväksi ja yhteistyön tiivistämiseksi huoltajien kyselyn. Kyselyllä keräämme tietoa opiskelijoiden hyvinvointiin ja opiskeluun liittyen kodin näkökulmasta. Kyselypohja jaetaan hankelukioiden rehtoreille erikseen sähköpostilla. Koulut voivat halutessaan toteuttaa kyselyn ja toiveet/tulokset voidaan huomioida viimeisen hankekevään 2026 toiminnoissa.

Meijän lukio –hankkeesta lisää!

Hanketoiminnassa on tärkeää viestiä ulospäin hankkeen toiminnoista, toimenpiteistä sekä tapahtumista. Teemme yhteistyölukioiden lisäksi paljon yhteistyötä eri toimijoiden kanssa (esimerkiksi muut oppilaitokset, yhdistykset, yritykset, hankkeet, asiantuntijat) ja näistä yhteistyötoiminnoista ilolla jaamme myös tietoa eri somekanavissa.

Ehdottomasti haluamme myös, että mahdollisimman moni taho pääsisi näkemään postauksia ja tutustumaan hankkeen toimintoihin, joten olemmekin jo Instagramin kautta laitelleet kouluille yksityisviesteillä toiveita siitä, että puolin ja toisin yhteisistä tapahtumistamme lisäämme postauksiin toisemme yhteistekijöiksi ja lisäksi linkkaamme koulut postauksiin mukaan. Näin voimme saada julkaisuille paremmin näkyvyyttä. Toivommekin, että aina mahdollisuuksien mukaan Meijän lukio –hanketta lisätään somepäivityksiin mukaan!  

Mutta tule tutustumaan, seuraamaan ja verkostoitumaan!

Meijän lukio –hankkeen viestintäkanavat;

Hankkeen kotisivut; Meijän lukio II | NestCentre

LinkedIn; www.linkedin.com/in/meijän-lukio

Instagram; www.instagram.com/meijan_lukio/

Alkutalvisin terveisin,

Sanna O., Sanna R., Lester, Sanna M., Piia, Meiju, Teemu, Pilvi ja Eve