Kevään opiskelijatutortoiminta
Tutorkoulutukset ovat jo tuttuun tapaan olennainen osa Meijän lukion kevättä. Tänä vuonna oman ihanan mausteensa niihin ovat tuoneet Kuopion seudulle yhteisöpedagogi-harjoittelijat Pilvi ja Eve, joilla on itsellään tuoretta kokemusta tutoroinnista. Kiitos Pilvi ja Eve! Pilvin ja Even kokemuksista luettavissa lisää omassa blogipostauksessa.

On hienoa huomata, että hankelukioilta löytyy innokkaita tutoreita, jotka pitävät omaa tehtäväänsä tärkeänä osana uusien opiskelijoiden tukemista. Tutorit odottavat mm. pääsevänsä tutustumaan uusiin ihmisiin, toimimaan helposti lähestyttävinä ja luotettavina tyyppeinä sekä toteuttamaan kivoja pelejä ja tapahtumia.
Opiskelijoiden hyvinvointiopintojakso
Lukuvuoden viimeinen hyvinvointiopintojakso toteutettiin Kallaveden lukiolla. Jo aiemmilla toteutuksilla tutuiksi tulleiden teemojen kuten liikuntakokeilun ja eri aihepiirien asiantuntijoiden lisäksi saimme mahdollisuuden kokeilla Syömishäiriöliiton ruoka- ja kehosuhteeseen keskittyvää tuntimateriaalia. Kokonaisuus siis kehittyy ja täydentyy jatkuvasti.
Hyvinvointiopintojaksosta on kerätty ja saatu opiskelijapalautetta jokaisesta kolmesta Kuopion toteutuksesta, sekä sen aihepiiriin liittyvistä hyvinvointivalmentajien pitämistä tunneista muilla hankelukioilla. Opiskelijat ovat arvostaneet erityisesti käytännön kokeiluja ja aiheiden monipuolisuutta. Arvosanat Kuopion toteutuksilla ovatkin olleet vähintään 4,2/5 – tähän voimme olla todella tyytyväisiä!

Nivelvaiheen opojen kuulumiset
Nopot ohjasivat yhdessä harjoittelija Ninnin kanssa Minna Canthin koululla Eväitä lukioon -pienryhmää. Ryhmä kokoontui neljä kertaa huhtikuun aikana ja ryhmässä käsiteltiin mm. motivaatiota, ajanhallintaa, opiskelutaitoja ja keskittymistä monipuolisilla tavoilla. Nopoille jäi ainakin pienryhmäkohtaamisista hyvä mieli ja toivottavasti yseille jäi tästä työskentelystä ryhmän nimen mukaisesti eväitä tulevaisuutta varten!
Nopot toteuttivat huhtikuussa 9.-luokkalaisille pääsykoevalmennusta yhteistyössä kokemusasiantuntijoiden eli nykyisten lukiolaisten ja muiden toisen asteen opiskelijoiden kanssa. Palautteen mukaan valmennus auttoi valmistautumisessa pääsykokeisiin, ja oppilaat jäivät jännityksellä odottamaan yhteishaun tuloksia.

Nopot ovat myös jatkaneet esittäytymisiä 8.-luokkalaisille pilottiyläkouluilla ja kohdanneet joitakin heistä myös henkilökohtaisissa ohjaustuokioissa. Nopo ovat jatkaneet toimintaa tiiviissä yhteistyössä myös perusopetuksen opojen ja erityisopettajien kanssa. Tästä on hyvä jatkaa ensi lukuvuonna.
Hankelukioilla nopot ovat olleet mukana monissa hankkeen toiminnoissa; retkillä, koulutuksissa, pajoissa ja yhteisissä suunnittelupalavereissa.
Hankkeen vaikuttavuudesta
Meijän lukio II –hanke kerää tietoa hankkeen vaikuttavuudesta ja mittareista. Hankkeen hyvinvointivalmentajien ja koulunuorisotyöntekijän toiminta on tavoittanut kevätlukukaudella tuhansia opiskelijoita, ja hanketiimi on järjestänyt lukuisia tapahtumia ja kohtaamisia! Nivelvaiheen opinto-ohjaus on kohdannut yksilöohjausten myötä kymmenittäin nuoria ja järjestänyt laajasti pienryhmätoimintaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti hankkeen päätöslukuvuotta!


Aurinkoista kesää toivottaen,
Sanna O., Sanna R., Lester, Sanna M., Tytti, Piia, Meiju, Pilvi ja Eve

