Opiskelen Itä-Suomen yliopistossa erityisopettajaksi ja opinto-ohjaajaksi. Olen työskennellyt erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden parissa ammatillisella puolella lähes kymmenen vuotta, mutta peruskoulukonteksti on tullut tutuksi lähinnä yhteistyön kautta. Kaipasin mahdollisuutta vahvistaa osaamistani peruskoulun kentällä sekä itselle vieläkin tuntemattomampi lukiokonteksti innosti minua lähtemään suorittamaan ohjaukseen liittyvää harjoittelua juuri Meijän lukio hankkeeseen. Suoritin ohjausharjoitteluni helmi–huhtikuussa toimien nivelvaiheen opinto-ohjaajien Sannan ja Tytin tukena hankekouluilla. Harjoittelun aikana pääsin osallistumaan yhteisöllisten tapahtumien järjestämiseen, yksilöohjaamaan sekä peruskoululaisia että lukiolaisia, seuraamaan hankeyhteistyötä ja suunnitelmien toteutumista sekä toteuttamaan ”Eväitä lukioon” pienryhmää Minna Canthin koulun 9.lk, jotka olivat hakeneet lukioon.

Kuva: Tulevaisuuspaja
Kerroin harjoittelun alkaessa, että minulla on mahdollisuus perehtyä nivelvaiheen tematiikkaan myös kandidaatin tutkielman kautta. Tutkielma herätti kiinnostusta Meijän lukio II -hankkeessa ja vaikka tutkielma ei ole virallisesti osa hanketta, sen tuloksia voidaan hyödyntää hankkeen jatkokehittämisessä. Kandidaatin tutkielmassa ”Peruskoulun ja toisen asteen välistä nivelvaihetta tukevat ja haastavat tekijät suomalaisessa koulukontekstissa”, tarkasteltiin nuorten koulutussiirtymiä systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Erityisesti kiinnostus kohdistui siihen millaiset yksilölliset, sosiaaliset ja rakenteelliset tekijät tukevat tai haastavat siirtymää toisen asteen opintoihin. Tulosten pohjalta rakentui niin kutsuttu ratasmalli, joka havainnollistaa, miten eri tekijät vaikuttavat toisiinsa: esimerkiksi sosiaalinen ja emotionaalinen tuki, nuoren psyykkinen hyvinvointi, panostus koulunkäyntiin sekä koulutuspolun sopivuus vahvistavat nivelvaiheen sujuvuutta. Toisaalta tuen ja ohjauksen puute, psyykkinen kuormitus, kouluun kiinnittyminen ja koulutusvalintaan liittyvä epävarmuus voivat vaikeuttaa siirtymää.

Kuvio: Peruskoulun ja toisen asteen väliseen nivelvaiheeseen vaikuttavat yksilölliset, rakenteelliset ja sosiaaliset tekijät.
Harjoittelu ja tutkimustyö täydensivät toisiaan loistavasti: teoriasta nousseet ilmiöt saivat konkreettisia muotoja koulun arjessa ja käytännön havainnot puolestaan syvensivät omaa ymmärrystäni koulutussiirtymien monisyisyydestä. On ollut erityisen arvokasta nähdä, kuinka moniammatillinen yhteistyö ja yksilöllinen ohjaus voivat todella tehdä eron nuoren koulutuspolulla! Erityiskiitokset NOPO Sannalle ja Tytille, jotka hoidatte näitä kumpaakin aidosti sydämellänne!
Kirjoittaja:
Ninni Sormunen
Erityisopettaja ja ura- ja opinto-ohjaaja opiskelija, Itä-Suomen yliopisto
